OPISKELU

 

Viime kevään myötä olemme kehittäneet ja monipuolistaneet opetuskulttuuriamme ja olemme varautuneet tanssinopetuksessa hybridiopetukseen. Ensisijaisesti tanssimme normaaliin tapaan tanssisaleissa lähiopetuksessa, mutta mikäli rajoitukset tiukentuvat, siirrymme etäopetukseen osittain tai kokonaan. Tällöin opetuksen sisällössä ja toistoissa pyritään pitäytymään niissä määrin, kun se etäopetuksessa on mahdollista. Myös esim. terveen opettajan ollessa karanteenissa, hän voi pitää tanssitunnit etäopetuksena esim. ZOOMin välityksellä. Toimintamme perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta ja saamme hallitukselta samat määräykset ja ohjeet, kuin koulujen perusopetus.

Haluamme viestiä koteihin, mistä tanssitunnit koostuu, olivat ne sitten etänä tai lähiopetuksena!

Tanssitunnit rakentuvat aina lajikohtaisesti, mutta pääpiirteittäin tunneilla on hyvin samankaltainen rakenne. Tunnin sisälle kuuluu mm. lämmittelyjä, tekniikka-harjoitteita, tilassa ja salin poikki liikkuvia harjoitteita, improvisaatiota, ilmaisua, sekä tuntikoreografioiden työstämistä.

Tanssitaitojen kehittymisen kannalta tärkeää on toisto, sekä jatkumo. Jokaiselle tanssitunnille ei suunnitella aina täysin uutta materiaalia, vaan materiaaleja ja harjoitteita työstetään pitkällä aikavälillä, pieniä uusia harjoitteita mukaan lisäten. Opetuksessa ikä ja taso huomioiden opetellaan myös tanssin termejä, historiaa, lajin kulttuuria sekä kehonhuollon harjoitteita.

Opettaja antaa tunnilla ohjeiden ja materiaalin lisäksi myös palautetta, sekä seuraa oppilaiden liikeratojen turvallisuutta. Tehtävänämme on tukea oppilaan kehitystä mahdollisimman monesta tulokulmasta, sekä luoda avoin vuoropuhelu oppimisen ja opetuksen välille. Näin ollen taitojen oppiminen on eheä kokonaisuus, joka mahdollistaa tasolta toiselle etenemisen!

Tanssitunneilla meille on myös tärkeää yhteisöllisyys ja hyvä meininki! Tuntitilanne on sosiaalinen tapahtuma, jossa harjoitellaan teknisten taitojen lisäksi ryhmätyöskentelytaitoja, sekä esiintymistä.

Meidän ammattitaitoiset opettajat varmistavat, että tunneille tultaessa jokaisella oppilaalla on turvallinen tunne kokeilla, yrittää, onnistua ja epäonnistuakin. Noudatamme turvallisemman tilan periaatteita, emmekä hyväksy syrjintää missään muodossa. Tehtävämme on sytyttää oppilaissa tanssin riemukas kipinä, joka voi halutessaan roihahtaa jopa ammatin liekiksi!

Tunnit 0-7 -vuotiaille

Perheen pienimmille meillä on tarjota tanssia jo 3 kuukauden ikäsistä alkaen. Tanssi alkaa vauvatanssilla vanhemman kanssa ja etenee siitä taaperotanssiksi, tanssileikiksi, lastentanssiksi, leikki-breikkiksi ym.

 

Tanssin harrastaminen on tasolta toiselle etenevää ja ammattitaitoiset opettajamme teettävät erilaisia tanssiteknisiä harjoituksia pukien ne leikkien ja mielikuvien taakse, jotta keskittyminen ja into tanssiharjoitteisiin säilyy.

 

Pienten tunneilla tehdään valmistavia harjoitteita tulevien vuosien lajeihin. Tanssiin ja ryhmiimme voi liittyä minkä ikäisenä tahansa.

 

 

 

 


 

Tunnit 7-18 -vuotiaille

Taidetehtaan Tanssikoulussa 8-18 -vuotiaiden laji- ja tasovalikoima on erittäin suuri. Lajeja baletista breikkiin ja kaikkea siltä väliltä.

 

Tanssia voi harrastaa joko kerran viikossa silkasta tanssin riemusta tai useamman kerran viikossa kehittyäkseen valitsemissaan lajeissa vauhdikkaammin.

 

Taidetehtaan Tanssikoulussa voi hankkia hyvät tekniset ja ilmaisulliset perustaidot hakeutuakseen tanssin ja taiteen ammattiin tähtääviin koulutuksiin. Mikäli haaveilee tanssista ammattia, kannattaa hakeutua erikoiskoulutusryhmiimme sekä koreo-ryhmiin. 

 

 


 

Tunnit aikuisille & yli 17v.

Taidetehtaan Tanssikoulussa on hurja määrä aikuisryhmiä ja ryhmissä yhteensä noin 150 aikuisharrastajaa. 

 

Lajivalikoima on laaja ja myös eri tasoisia tunteja löytyy vasta-alkajista edistyneempiin.

 

Aikuisten tunnit on pyritty sijoittamaan arkena myöhäisiin iltoihin, mutta meiltä löytyy myös maanantai aamuissa aikuisten balettitunti.

 

 

 

 


 

Kuvat: Sami Ranta

Yhteystiedot / Kontaktuppgifter

 


TAIDETEHDAS / KONSTFABRIKEN

Toimisto + Salit 1 & 2 / Kansli + danssal 1 & 2
Läntinen Aleksanterinkatu 1 B. / Västra Alexandersgatan 1 B

puh./tel. 040 539 8800 (arkisin klo 10-16/vardagar kl. 10-16)

sähköposti/e-post: toimisto@taidetehtaantanssikoulu.fi

Laskutukseen ja peruutuksiin liittyvissä asioissa /

I ärenden gällande fakturering och annullering:

laskutus@taidetehtaantanssikoulu.fi

Sali 1 ja Sali 2, Taidetehdas
Läntinen Aleksanterinkatu 1 B, Porvoo

Danssal 1 och 2, Konstfabriken
Västra Alexandersgatan 1 B, Borgå

"Kuuris"
Lukiokatu 5-7 B3 (entinen kuurojen koulu) ”Kuuris”

Gymnasiegatan 5-7 B 3 (f.d. dövskolan)

Zentra
Mannerheiminkatu 20

Zentra

Mannerheimgatan 20

© 2023 by Digital Marketing. Proudly created with Wix.com